Ollaan jo hyvä tovi tehty pizzaa pääasiassa vanhojen, hyväksi havaittujen täytteiden kanssa. Tänään kokeiltiin pitkästä aikaa vähän uusiakin makuja.
Ajatus tähän pizzaan lähti siitä, että omenapuumme tuottavat näemmä tänä vuonna taas aivan julmetusti satoa. Usein tuleekin mietittyä, mihin kaikkeen tuota voisi vielä käyttää. Eli kokeillaanpa sitä myös pizzaan! Sitten alettiin miettiä, mitkä maut omenan kanssa sopisivat hyvin yhteen.
Päädyimme Hunt'sin Honey Hickory -BBQ-kastikkeella maustettuihin ja pannulla paistettuihin broilerin filesuikaleihin ja aurajuustoon. Kalkkiviivoilla sain vielä ajatuksen lisätä makeaksi paistettua oman maan punasipulia.
Tuo BBQ-maustettu kana nousi heti yhdeksi suosikkitäytteekseni. Oman pihan omena oli mukavasti hapokkaampi kuin kaupan omenat. Aurajuusto toi odotetun mukavasti suolaisuutta. Paistettu punasipuli ei oikeastaan tuonut enää mitään lisäarvoa. Joka tapauksessa, helposti jatkoon!
Toi honey hickory kastike oli meilläkin monessa testissä. Päädyin muuten lopuksi HP:n tuotteisiin, sillä ainakin honey ja spicy toimi älyttömän hyvin grilliluiden kanssa
VastaaPoistahttp://www.heinz.fi/hp/pressrum/nyheter.php?subpage=0&PHPSESSID=6951b9848acc99402c34a1cf69a602dd
Testaappa kun tulee vastaan.
New casino at Penn National Race Course - DrMCD
VastaaPoistaThe new sports betting facility will be 원주 출장안마 located on the existing tracks 서귀포 출장마사지 at 거제 출장마사지 the 김천 출장마사지 Racetrack in the Plains Area, with an added casino onsite. 군포 출장샵